Aalto-yliopiston rehtorin asettama AAD-työryhmä järjestää
referenssiryhmien kuulemisen elokuussa. Arkkitehti- ja
maisema-arkkitehtiopiskelijoita tilaisuudessa edustavat Maija
Parviainen (A-kilta) sekä allekirjoittanut (Vista).
Meitä on pyydetty laatimaan kirjallinen lausunto hankkeesta
opiskelijoiden näkökulmasta. Oltuamme Maijan kanssa referenssiryhmien
kuulemisessa, kertoisimme aiheesta mielellämme teille kaikille lisää.
Samalla toivoisimme saavamme keskustelua aikaiseksi ja materiaalia
kirjallista lausuntoa vaten kasaan, jotta opiskelijoidemme mielipide
tulee mahdollisimman kattavasti esille lausunnossamme.
Näinpä siis:
kokoontukaamme ke 11.8.2010 osaston sisäpihalla klo 18.00 ( tai
aulassa sateen sattuessa).
Toivottavasti mahdollisimman moni jaksaa tulla paikan päälle sillä
kyseessä on koko osastomme tulevaisuus.
|